keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Onko raskaana lupa valittaa?

Vaikka raskaus itsessään on mennyt kohtuullisen kivuttomasti, ei nämä viimeiset viikot mitenkään herkkua ole. Harjoitussupistuksia on tullut ja kahdesti jo kättärilläkin pyörähdetty, silti täällä ollaan vieläkin yhdessä paketissa.



Paino on vihdoin lopettanut nousemisensa, nyt se enää liikkuu edestakasin turvotuksen mukaan, liitoskipuja tulee heti kun lähtee kävelemään pidemmälle, nukkuminen on historiaa ja täysin yliarvostettua, maha tippuu kohta polviin ja korvista nousee pian savua jos joku vielä käskee voimaan paksusti.

Maha tippu!


Luojan kiitos ihanasta syyskuisten odotusryhmästä facessa, en todellakaan ole ainoa jonka pääkoppa meinaa pettää. Meistä neljä on jo jakaantunut kahtia ja pienistä prinsessoista ja prinsseistä on vilahdellut kuvia seinällä. Niiden ihanaakin ihanampien kurttunaamojen näkeminen ei ainakaan helpota malttamattomuutta, mutta on ne silti suloisia!

Meillä alkaa kotikin olemaan valmis, kaikki suurimmat hankinnat on tehtyinä. Vaunut ja kaukalo odottavat käyttäjäänsä, itkuhälyttimet lataamista ja pieni sänky nukkujaa. Joten pieni rakas pallero, voisitko jo tulla?!?!?

Seurustelun alku, kevät -12 ja rv 34?
Sairaalakassikin on jo palleron osalta pakattu, enää puuttuu omat kotiutumisvaatteet, hygieniatarvikkeet ja elektroniikka (=puhelimen laturi). Sain loppujen lopuksi paniikin sukupuolen vaihtumisesta, joten kassissa on vaatteet tytölle sekä pojalle, jos pallero päättääkin yllättää...


Oli vielä hyviäkin uutisia! Siskoni päätti jo poksahtaa ja jakaantua kahtia, jotenka olen nykyään erittäin onnellinen ja ylpeä täti!

Pyllerö ja Pallero

Pieni prinsessa ja tädin kaksoisleuka :D

Sitä synnytystä odotellessa......

ps. Mitä mun pitäisi jännittää? Kaikki kovasti kyselevät, että jännitänkö?

pps. Pahoittelut kuvien loistokkaasta laadusta, kamera on ollut viime aikoina visusti laukussansa ja Instagram on toiminut sen puolesta...


keskiviikko 14. elokuuta 2013

Koska elämää ei voi ennustaa

Kuinkahan usein se täytyy kokea, ennenkuin sen uskoo? Kaiken voi suunnitella ja toivoa, mutta hyvin harvoin lopputulos on suunniteltu, maailma ei vaan pyöri niin.

Pallerolle on esitetty toivomus, jotta se tulisi ulos syyskuun puolessa välissä, kärsivällisyys on hyve, jota en omista... Eli siis täysiaikaisena, mutta ennen laskettua. Tuleva isimies on kärsimättömämpi kuin minä, ja näyttäisi että pallero voittaaa vielä meidät molemmat. Tulen vielä olemaan pulassa näiden kanssa...

Suurista postaussuunnitelmista huolimatta, enpä viime viikolla saanut postailtua enempää, sillä torstai vietettiin kiltisti Kätilöopiston päivystyksessä, syynä einiinharkkamaiset-supistukset. Heräsin aamulla neljältä supistukseen, jota jatkuikin nätisti puoli tuntia. En jaksanut ollenkaan, joten päätin yrittää nukkua ja soitella vasta aamulla päivystykseen. Kahdeksan aikoihin luovutin nukkumisen kanssa ja soitin kättärille. Juttelin päivystävän kätilön kanssa tuntemuksista ja sovittiin, että seurailen aamun kotona ja soittelen aamupäivällä uusiksi, menisin näytille jos tilanne niin vaatisi. Lepo kun on ensisijainen hoito näihin.

No siinä aamun olin pystyssä, kävin suihkussa ja varovaisesti kävellen kaupassa, eli rauhassa perusarkea. Supistuksia tuli pystyasennossa, mutta rauhoittuivat aina levossa. Eivät ne mitenkään kovin kipeitä olleet, ahdistavia ja tekivät tuskasen olon, mutta myös selkeästi erilaisia aiempiin verrattuna. Puoliltapäivin soittelin uudestaan päivystykseen ja sovittiin, että tulen tarkastukseen jo ihan mielenrauhankin vuoksi.

Yllätyksekseni pääsinkin käyrille samantien, eipä sinne 50 korkeampia supistuksia piirtynyt, senkin tunsin vain juuri ja juuri. Totesinkin, ettei niitä makuulla juuri ole ollut, vaan kävellessä ja pystyyn noustessa. Lääkärille pääsyä saikin sitten odottaa muutaman tunnin, tästä oli varoitettu etukäteen ja nuo raukat kun hoitavat synnytykset, päivystyksen, tarkastukset ja osaston. Joten, koska en synnyttämässä juuri sillä hetkellä ollut, niin ihan kiltisti odottelin omaa vuoroani.

Kun vihdoin pääsin tarkastukseen, huomattiin ultrauksessa kohdunkaulan lyhentyneen 2cm ja olevan aavistuksen auki sisäpuolelta. Jotain oli siis tapahtunut! Ei se nyt varsinaisesti hyvä uutinen ollut, mutta kuitenkin huojentavaa, että tunnen omaa kroppaani edes jonkun verran. Tästä syystä huomenna on kontrolli äitiyspolille, jossa katsotaan onko tilanne edennyt johonkin suuntaan.

Ensi viikon suunnittelin istuvani jalat ristissä tai seisovani päälläni, sillä ennen syyskuuta ei pallerolla ole asiaa ulos. Maailma kyllä jaksaa odottaa, vaikka tulevat vanhemmat aavistuksen kärsimättömiä jo ovatkin. Painoakin olisi vielä hyvä kerätä lisää kilon verran, 1800g oli painoarvio torstaina, vähän liian vielä liian ruipelo.

Muuten kaikki onkin hyvin, palleron sykkeet loistavat, omat verenpaineeni pysyneet aloillaan ja sf-mitta kasvaa tasaisesti omaa käyräänsä.

ps. Pahoittelen kuvattomuutta, Instagram ei ihan ollut päällimmäisenä mielessä päivystyksessä.

torstai 1. elokuuta 2013

A Beautiful Body Challenge



Suomeenkin rantautunut haaste, joka on mielestäni loistava! Ja ehdottomasti ansaitsee jokaisen hehkutuksen blogeissa. Senpä takia tämä postaus ajoi muiden ohi.

Haasteen ideana on siis  tuoda julki se todellisuus äitiyden jättämistä jäljistä. Tuoda julki muitakin, kuin photoshopattuja mallivartaloita tai plastiikkakirurgien taidonnäytteitä. Näyttää se oikea nahka! Hyväksyä itsemme ja toisemme, juuri sellaisina kuin olemme, aitoina ja ennenkaikkea äiteinä.

Mami Go Go:n Minttu haastoi myös suomalaiset bloggaajat ja äidit näyttämään nahkansa ja tiikerinraitansa. Ilmiö on ottanut tuulta siipiensä alle hyvinkin nopeasti ja hyvä niin!

Olisin itsekkin osallistunut kunnolla, tai ainakin luulen niin, jos mahani ei olisi pallo. Tokihan tuossakin videossa vilahtelee raskausmahoja, mutta kuitenkin. Voin kertoa sitten myöhemmin, miten palautuminen onnistuu ja millaiset jäljet kroppaan jäivät.

Tältä näytti pallo heinäkuun alussa.


Kaikille, jotka tähän haasteeseen olette vastanneet, tahdon sanoa: Olette mielettömän rohkeita ja upeita, nostan hattua jokaiselle, joka on uskaltanut paljastaa vatsansa julkisesti. Oli siinä sitten raitaa, liikaa nahkaa, arpea tai ei mitään. Jokainen niistä on vatsoista on ainutlaatuinen ja kantanut sisällään jotain erittäin arvokasta.

Surukseni huomasin, ettei kommentoinnit pysyneet tässäkään aiheessa asiallisina, mitä ihmettä ihminen kuvittelee saavuttavansa haukkumalla toisen vatsaa liian pieneksi, liian arpiseksi tai liian löysäksi? Parantaako se omaa vatsaa jotenkin? Mitä jos vain oltaisiin ylpeitä näistä uskaliaista äideistä, jotka kehtaavat näyttää todellisen nahkansa maailmalle. Minä ainakin olen.

Bloggauskatko

Kuva Täältä


Nyt on kyllä ollut melkoinen tauko, ei sen takia ettei mitään olisi tapahtunut, vaan koska iski järjetön tukos aivoihin, mitään ei saanut ulos. En halunnut luoda väkisin mitään turhaa postausta, tai vaihtoehtoisesti hampaat irvessä vääntää kunnollisesta aiheesta huonoa postausta. Joten hellitin stressin postauksista ja annoin olla.

Tauko on kuitenkin tehnyt hyvää ja nyt takaraivossa muhiikin kasa postausideoita, joita ajattelin tasaisesti kirjoitella (ja ajastella eri päiville, jos teen kymmenen postausta päivässä...) Joten pysykäähän kuulolla, nyt on meinaa tekstiä tulossa!

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Mökkeilyä

Heipä hei pitkästä aikaa!

Jotenkin tuntuu, että tämä raskaus on helppo, maha kasvaa ja pallero riehuu, mutta siinäpä se. Pahoinvoinnit kun jäivät taakse, ei oloa ole kiusannut juuri mikään. Hellekin on vain nautiskelua varten! Kaikilla on oletus, että kärsisin kovastikkin kuumuudesta ja tukaluudesta, rehellisesti sanottuna taidan nauttia siitä enemmän kuin moni ei-raskaana oleva, ainakin huomattavasti enemmän kuin tuo tuleva isimies.
Tästä todisteena meille hankittu ilmastointilaite makuuhuoneessa, nyt siellä on kolme erilaista puhkujaa, tolppatuuletin toissa kesältä, joka on huutanut ostopäivänsä jälkeen varmastikkin joka yö, maailman hirvein keksintö ikinä-palkinnon voittaja: kattotuuletin/lamppu, joka ilmestyi salakavalasti parin kuukauden Englannin vaihdon aikana ja nyt sitten tuo megamonsteri, joka saa minut pysymään tiiviisti peiton alla öisin ja miettimään, josko sittenkin hakisin sen paksumman peiton takaisin käyttöön.
Eli pahoitteluni, jos kaipailit blogistani itkupotkuraivareita raskaudesta tai parisuhteesta, identiteettikriisiä en jaksa potea, olo on kuin maitovalaalla, mutta minkäs teet, maha kasvaa halusin tai en. Parempi vain lohduttautua ajatuksella, että jouluna aion olla omassa mekossa ja takasin omassa koossa, turha siis itseään kiusata asialla vielä.

Koska raskaudesta en juuri nyt osaa itkeä enempää, niin ajattelin kertoa mitä olemme puuhailleet tämän hiljaisuuden aikana.

Viikonlopun vietimme Etelä-Pohjanmaalla isäni vanhempien luona, ajattelin että olisi korkea aika esitellä tuo mies isovanhemmille, kävästä heitäkin tervehtimässä ja näyttämässä masua. Reissussa oli mukana isäni ja nuorin siskoni, sekä tietysti perheemme koira. Huolimatta hehtaarien tilasta juosta, ei koiruus voinut olla vapaana, sillä samalla tontilla tallusteli myös 4 kissaa, jotka eivät olleet tottuneet koiriin. Onneksi pitkä vaijeri, lenkit ja tasaiseen tahtiin tapahtuvat leikkihetket pitivät koiran tyytyväisenä. Matkalla pysähdyimme Virtain perinnekylässä sekä Torisevan rotkojärvillä, molemmat hyvin lähellä toisiaan, mutta ehdottomasti pysähdyksen arvoisia! Varoitan ja pahoittelen kuvapläjäystä, annan niiden kertoa tarinan maisemista.





Mökiltä:

Otus erittäin tyytyväisenä keppinsä kanssa

Tilan uusin rakennus

Mansikkamaa

Ojassa oli paljon nuijapäitä


Mökki "päätieltä"






Käytiin tutustumassa myös vanhaan mökkiin, jonka papan perhe rakensi Karjalaan jääneen talon tilalle.








Mökki siis puretaan tänä kesänä lopullisesti.






"Uusi" mökki





Koivusta löytyi "pieni" pahka

Perinnekylän antia:











































Juissilinnake









Kylästä löytyi myös Agilityrata, jota päästiin otuksen kanssa kokeilemaan. 




"Apua! Täähän liikkuu!"




Rotkojärveltä:

Ylhäältä, kesäkahvilan pihasta.



Ja rannasta




Niin, ja tottahan toki käytiin myös shoppaamassa Keskisellä, mutta sen annin jätän seuraavaan kertaan, ettei silmät mene ihan kieroon kuvista.

Lopuksi vielä päivänasu ja masu

Rv 25+2


On se mukava olla taas kaupungissa ilman hyttyslaumaa ja kymmentä paarmaa!

Miltä teidän mökkikesä näyttää? Vai mökkeilettekö ollenkaan?