Palautumista ja siihen vaikuttamista

Raskauden alussa, kun maha oli pelkkää turvotusta, oli se silti ihana ja rakas, joka kasvoi päivä päivältä. Se oli ihana ja söpö, ylpeydellä kannettava ja vaatteilla korostettava sinne rv 20 saakka. Sen jälkeen se alkoi painaa ja tehdä oloa tuskaiseksi. Vaaka näytti tasasen tappavasti kasvavia lukemia, hidastumatta. Lopussa vaa'alle astuminen alkoi olemaan jo tuskaa, eikö tämä koskaan lopu. Ei se loppunut. Viimeiset kolme viikkoa mentiin turvotuksen takia +/- 1kg. Paino oli kivunnut huippuunsa, niin korkealle että hävettää myöntää, raskaudesta huolimatta. Vähemmästäkin kävi mielessä, että mitenkä tästä enää tehdään ihmiseltä muistuttava kroppa. Saisinko enää ikinä takaisin omaa entistä olomuotoani.

Loppuraskauden pullapossu, turvonnut jokaiseen suuntaan.

Kun Mangusti sitten vihdoin syntyi, oli se roikkuva nahkalöllykkä ihanin näky maailmassa. Omat varpaat olivat näkyvissä! Turvotusta vielä jäljellä, mutta ah silti niin paljon lähempänä omaa kokoa. 

Viimeinen masukuva, pari viikkoa ennen synnytystä

Viikko synnytyksen jälkeen

Kohtuullisen rumahan se on, mutta kasaan menossa!

Koko syksyn lohdutin itseäni, että tammikuussa voin aloittaa urheilun oman kropan takaisin saamiseksi. Se oli mantrani, jolla kestin jatkuvan painonnousun.

Oliko kyseessä sitten geenit vai täysimetys, mutta kiitollinen olen silti. Turvotuksen kadottua myös maha alkoi kursiutua paikoilleen vauhdilla, parissa kuukaudessa jäljellä oli vain pari kiloa, ilman että olin tehnyt mitään.

Tammikuu vihdoin koitti, ja vatsalihakset olivat melkein takaisin kiinni toisissaan. Aloitin treenaamisen ja aavistuksen katsomaan käsieni perään. Ne tuppaavat tuuppaamaan suun täyteen herkkuja, heti kun aivot ovat poissa pelistä, eli nälkäisenä/väsyneenä/myöhään illalla you name it! Treenaamiseni koostuu puhtaasti kotitreenistä ja reippaista lenkeistä. Kotitreeninä teen kahvakuula, tai ainakin tarkoituksena on, kaksi-kolme kertaa viikossa. Välillä on tullut repsahduksia, enkä ole treenannut kertaakaan koko viikon aikana. Aina en ole myöskään jaksanut syödä oikein, mutta repsahduksista ja satunnaisista herkutteluista huolimatta, on elämäntapojen peruspohja, pysynyt. Katson tarkemmin, mitä ja miten ruokaa suuhuni tungen, eikä liikunta ole enää pakkopullaa tai inhottavaa hikijumppaa.

Tyytyväisenä olen huomannut muutosta parempaan. Se tasainen pehmokerros, joka raskauden aikana vuorasi kroppani, alkaa olemaan poissa. Itseasiassa tähtäimessä ei ole enää samanlainen kroppa, kuin ennen raskautta, nykyään ihanteena on fit. Tahdon lihaksia, olla hoikka olematta laihaläski. Aivan fitness-kisakuntoon en pyri, enkä tahtoisikaan. Yksinkertaisesti vaan timmiin lihaksikkaaseen kroppaan. Sellaiseen, jonka eteen tehdään töitä, vuodatetaan hikeä ja syödään kunnolla. 

Kuvat tammikuun alussa ja nyt. 

Vielä on matkaa, mutta uutta intoa löytyy. Mahasta on kadonnut taas pari senttiä ja lihakset on herätetty takaisin käyttöön. Kahvakuula on jäänyt tavallisille painoille kakkoseksi, loistavaa treeniä, mutta välillä kaipaan vaihtelua. Ja tällä kertaa peruspainot ovat se juttu. Ensi viikolla on tarkoituksena käydä hakemassa salikortti, kun saatiin Mangustille sovittua parin tunnin hoitojärjestelyt. En tiedä onko uuden voimakkaamman motivaation takana alkaneen kevään muistutus pian saapuvasta kesästä, vaiko kenties manducan säätöjen kiristäminen taas muutamalla sentillä, mene ja tiedä, mutta tästä otetaan kaikki irti!

ps. tänään 95 kyykkyä!

-Jannina

Mites muiden palautuminen? Vaatiko töitä vai suklaata?