Itsehän myös vannoin, että elämää on lapsenkin kanssa. Onhan toki, mutta kaikki on muuttunut. Ja sitä muutosta vastaan on turha taistella, häviät kuitenkin. Ei lapsen tulo maailmaan ole maailman loppu, se vain muuttaa sitä, erilaiseksi ihanaksia ja paremmaksi. Me kahvitellaan ystävien kanssa, liikutaan ulkona ja käydään kylässä, ollaanpa jopa käyty juhlimassakin isimiehen kanssa. Hoidettu parisuhdetta leffailloilla ja vietetty kynttiläiltoja kotona. Mutta silti aina välillä on aistittavissa sitä pelkoa ja ennakkoluuloja lapsen kanssa elämisestä, sieltä toisesta päästä. Jotenkin tuntuu, että pelätään meidän olevan vain kakkavaipoilta haiseva kasa vieraita, joiden kanssa ei enää muusta, kuin äidinmaidon paremmuudesta puhuta. Tuntuu, kuin meitä olisi vaikea ottaa vastaan, ne paikat joihin ennen vinguttiin kylään, nyt ei mahdu tai on muuten vain huono hetki. Sattumaako? Ehkä, mutta vibat tulee silti.
Ehkäpä sinne mustaan aukkoon ei sukelletakkaan pelkästään omin avuin, joskus sinne saa pientä tuuppausta. Eihän äidit lähde ulos!
Muita jotka ovat sukeltaneet mustaan aukkoon? Tykkäätkö vai vihaatko?
Kuvat netistä.
-Jannina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kun kommentoit! :)