perjantai 21. helmikuuta 2014

Mitäpä meille?

Kuten eilisessä postauksessa mainitsin, me yritämme elää myös seinien ulkopuolella. Tästä huolimatta ollaan yritetty pitää Mangustille tiettyä rytmiä, helpottaa pienen elämää ja sitä kautta myös meidän. 
Meidän normipäivä on suunnilleen tämän näköinen:

Aamulla herätään 7.30-9.00 Jos seitsemän jälkeen, niin yleensä valvotaan puoli tuntia ja nukahdetaan tunniksi takaisin. Aina ei ole niin hyvä tuuri, vaan ylös on noustava. Aamuimetys tapahtuu kylkikyljessä sängyssä, oli kello mitä hyvänsä. Sen jälkeen on vaipan ja vaatteiden vaihto ja siirrytään olkkariin. 

Äidin aamiaisena on puuroa ja jos oikein väsyttää, myös kahvia. Aina en pelkästään itseäni varten jaksa keitellä. 

Aamun Mangusti leikkii leikkimatolla tai viltillä lelujen kanssa.

Mangustin lempileluja ovat soivat ja värikkäät Fisher-Pricen lelut. Näitä jaksaa tuijotella ja kuunnella, silloinkin kun muuten ärsyttää. Me tosin osaamme jo sanat ja melodiat ulkoa ;)
Mangustin leikkiessä laitan itseni valmiiksi ja pakkailen tavarat, mikäli olemme johonkin päivän aikana lähdössä. 

Noin 11-12 Mangusti syö lounaansa, nykyään pari jääpalaa kasvissosetta ja päälle maitoa. 


Lounaan jälkeen on päikkäriaika, yleensä ne kestävät 2-3tuntia, ja sen verran unta näyttää olevan tarpeellistakin. Pienemmillä päikkäreillä on kiukkutakuu, silloin on väsy vähänväliä, mutta nukkua ei malttaisi.

Mangustin päikkäriaika on minun aikaani, silloin tehdään kotityöt ja jos keretään, niin suunnitellaan blogia. 



Klo 15 heräillään siis päiksyiltä ja syödään maitoa. Imetyksen jälkeen saatamme lähteä käymään jossain, jos emme ole lähteneet vaunuillen päikkäreiden ajaksi, silloin palaamme näihin aikoihin kotiin. Mangusti pääsee leikkimään ja minä alan laittamaan päivällistä. 

Klo 17-18 on useimmiten uudelleen nälkä, parhainta on huutaa samaan aikaan vanhempien ruokailun kanssa. Eihän äiti saa syödä ensin, ainakaan Mangustin mielestä.

Klo 18.30 on suihkun aika, jos suihkutellaan. Sen jälkeen kuivaillaan rauhassa ja otetaan vielä ilmakylpyä. 

Klo 19 syödään iltapuuro hedelmäsoseen kanssa, sose jäähdyttää puuron nopeasti syömävalmiiksi. Puuron lisäksi syödään myös maitoa ja välillä onkin temppuilua, ettei Mangusti nukahda tissi suussa. Yleensä onnistun siirtämään sylistä sänkyyn neidin ollessa hereillä. Nukahtaminen kestää vaihdellen parista minuutista pariinkymmeneen. Harvemmin kuitenkaan enää tulee raivareita. Luojan kiitos. Useimmiten Mangusti juttelee mobilelle tai pinnissuojan nalle puhin hahmoille ja nukahtaa, kun päivän kuulumiset ovat kerrottu. 

Yleisin aika ensimmäiselle yöheräämiselle on kolmen ja neljän välillä, sen jälkeen herätään vasta seitsemältä. Aina ei kuitenkaan näin helpolla päästä ja Mangusti herää kahdesti tai useammin yössä, silloin olen itse aivan rikki. Olenkin ehkä päässyt liian helpolla öiden kanssa, kun neiti on osannut nukkua yönsä aina hyvin.

Kuulostaako rytmi tutulta? Mites muiden yöt? 

-Jannina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit! :)