Kirppistä ja vierailuja

Tämä viikko onkin ollut erityinen, isimiestä ei kotona ole paljoa näkynyt. Työt ovat pitäneet vähän liiankin kiireisenä ja nyt tämän viikon kruunaa keskiviikkoaamusta perjantai-iltaan kestävä työmatka. Noh tästä selvitään ja ensi viikolla toivottavasti helpompaa. Helpointa on ollut, kun on itse pitänyt itsensä kiireisenä. Maanantaina oli äititreffit Jumbossa, jonka jälkeen pyörin hetken taas kaupoissa. Pari paitaa lähti mukaan, mutta sitä Mangustin uimapukua ei löytynyt.

Jumbon jälkeen suuntasimme Kaareen äitiäni ja siskoani tapaamaan. Käytiin La Famigliassa syömässä, joka oli mukavan tyhjä, sai syödä rauhassa ja ruoka tuli nopeasti. Oman annoksenihan söin kahdessa osassa, sillä Mangusti heräsi päikkäreiltä, nälkäisenä kuinkas muutenkaan. Vähän kaupoissa pyörimistä ja lopuksi ruokakaupan kautta kotiin. Iltapalaksi tein Fit Fat Maman uunimunakas reseptin innoittamana, aavistuksen tuunatun version. Sai isimieskin syötävää kotiin tultuaan.

Meidän versiossa: kinkkua, paprikaa, kirsikkatomaatteja ja parmesaania

Tiistaina suuntasin äitille, vanhin siskoistani oli tullut Helsinkiin tyttärensä kanssa. Jemppu ja Mangusti olivat siis saman katon alla, mutta näkivät toisiaan ehkä viiden minuutin ajan. Miten niin ristikkäiset rytmit, ja sekin aika jonka olivat hereillä samaan aikaan, oli syömistä tai vaunuilua. Mutta sainpa täteillä ja syöttää Jemppua, pulloruokinnan hyviä puolia. Käväistiin myös Malmin jäähallilla katsomassa siskoni treenejä ja juhlistamassa viime viikonloppuna Oulusta tullutta kultaa!

Jäähallilta suunnattiin anoppilaan synttäreitä juhlimaan, yhtä juhlaa siis kokopäivä! Oli Mangustille oikein serkkujen päivä, molemmat samana päivänä!

Keskiviikkona reissaattiinkin Tampereelle käymään omien isovanhempieni luona, aina yhtä ihana käydä, mutta valitettavan kalliit kahvit...

Tänään ollaan oltu vain kotona, pesty pyykkiä ja nukuttu pitkään. Kuvailin kaikki pieneksi jääneet kestovaipat myyntiin, jos saataisiin isompia tilalle ja vähän lisää tilaa hoitopöydälle.

Nuo leopardit ovat olleet ehdottomat lempparit, oi miksi niiden piti jäädä pieniksi? 

Onko lukijoiden joukossa muita kestovaippailijoita? Vai ällöttääkö ajatuskin?

Viikon kuulumisia

Viikko on sujunut rauhallisesti ja pakkasten vuoksi melkein kokonaan sisätiloissa. Maanantaina kun pakkaset eivät olleet vielä aivan huipussaan, tehtiin Mangustin kanssa tunnin reipas lenkki, tulipa testattua uudet toppavaatteet, hyvin pysyi lämpimänä, ei siis valittamista.

Käytiin torstaina keskustassa kahvilla ja pyörähdettiin samalla vähän Forumin lastenvaateliikkeitä läpi. Tarttuihan sieltä mukaan vähän vaatteitakin, mutta ennenkaikkea hyvää mieltä ystävän näkemisestä. Alkoikin jo neljä seinää kaatua niskaan, kun ei maanantain jälkeen oltukkaan poistuttu kotoa.

Mangustin saaliina oli parit pöksyt Tutalta sekä valkoinen kaulusbody. Perjantaisesta nopeasta pyörähdyksestä itäkeskuksessa kotiin saapui myös Newbien mekko. Kapphallissa aletuotteista -50%, harmi ettei ollut enempää oikeaa kokoa olevia. Newbien vaatteet vaan iskevät!

Itselle tarttui Itiksestä myös muutama juttu mukaan, osa jo hieman kesää silmälläpitäen. 

Uusi toppi Kapphallilta, ensi kesänä kun mahdun taas shortseihin kunnolla, on tämmöinen ohut löysä toppi varmasti mukava pari niille.

Valkoiset t-paidat vaan kuuluvat kesään! Tämä oli hieman isompaa kokoa, mutta menee myös löysänä paitana.

Tykästyin kovasti tähän helmikaulukseen. Pieni koristeellinen juju, rannalla kun ei kauheasti isompia kaulakoruja kannata käyttää, jos ei halua "mielenkiintoisia" rusketusraitoja. Trust me!

Kultaisen värinen rannekoru, en omista kuin pari siroa kultaketjua ranteisiin. Molemmat ovat nyt boikotissa, koska en luota noihin pieniin erittäin voimakkaasti tarraaviin sormiin.

Ohkanen neule, näitä rakastan! Eivät ehkä se kätevin vaihtoehto imettämisen kannalta, mutta who cares, käytän silti.

Tykästyin tähän hameeseen, koska siinä on niin perinteinen konservatiivinen kuosi, mutta kuitenkin nuorekas mitta. Kankaan pehmeys oli iso plussa! Voihan hameet kuinka teitä on ollut ikävä.

Kellohame! Pitkään listalla keikkunut yksilö, anteeksi henkari...Kevät tule jo! Tahdon lähteä hameella ulos, jäätymättä.

Tämä kori tuli ihan tarpeeseen, Mangustille on alkanut kertyä jo jonkin verran leluja, ilman että niille on ollut järkevää säilytyspaikkaa. Löysinkin vihdoin nätin ja sopivan kokoisen korin hoitopöydän hyllylle, sai vihdoin lelut pois olohuoneen lattialta.

Lauantai meni rauhallisesti, käytiin ostamassa isimiehelle työkengät ja pyörähdettiin samalla kahvilla Mangustin kummisedän kanssa. Iltapäivästä tehtiin yhdessä lenkki lähimaastoon, tarkoituksena oli nukuttaa Mangusti samalla päiväunille, onnistuiko? No vartiksi! Mutta tulipa ulkoiltua itse ja ulkoilutettua hoitokoira.

Illalla käytiinkin kokoperhe yhdessä saunassa ja loppuilta vietettiin isimiehen kanssa toisistamme ja hyvästä ruoasta nautiskellen Putouksen äärellä. Herkkuherkku ruokana oli kanaburrittoja itse tehdyllä guacamolella, tarkoituksena oli ottaa kuva, mutta kerkesin syömään jo puoliksi ennenkuin muistin, ups.

 Rauhallista sunnuntaita!

Käyttekö te kokoperhe yhdessä saunassa vai vanhemmat erikseen? Asuuko teillä pieni vesipeto?

Irstasta pornografiaa vaiko täysin luonnollista?

Nyt on rakkaan naapurimme Ruotsin vuoro kohahtaa. Nuori äiti oli ladannut Facebookkiin kuvan tissiään imevästä vauvasta. Kuvassa ei näy nänniä, vain osa tissiä ja vauvan ylävartalo. Kuva täällä. Kuva oli julkinen ja sekös ihmisiä ärsytti, he ilmiantoivat kuvaa ja seuraavana aamuna oli äiti saanut facebookilta pyynnön poistaa kuva pornograafisen sisällön vuoksi. Onneksi nuorella äidillä riittää sanottavaa ja pokkaa sanoa se! Tästä suivaantuneena alkoi kampanja, imetyskuva kerran päivässä nettiin. Monet äidit ovat lähteneet kampanjaan mukaan ja tuen heitä täysin, pisteet jokaiselle!

Mutta miksi imetystä kavahdetaan? Eikö se ole se vauvan luonnollisin tapa syödä? Tokikaan se ei aina onnistu ja silloin korvike on hyvä vaihtoehto, onhan vauvan saatava ruokaa. Mutta se, että tietoisesti valitaan korvike, sitä en aina ymmärrä. Brittiteinien mukaan (tv-dokumentissa) naisen rinnat ovat seksiä varten, ei lapsen ruokkimista. Well girls, I've got news for you! Biologisesti katsottuna juuri toisinpäin, miksi sitä siis arastellaan?

Kuva

Tuo Benettonin mainos oli hetken aikaa näkyvissä Suomen katukuvassa, kunnes se poistettiin, koska se näytti liikaa. Hui siinä on tissi. Jokainen meistä on nähnyt sen, jokainen meistä on ollut vauva. Mikä?!?!? siinä siis on niin kamalaa? Tämän kun joku selventäisi.

Kuva

Ihan yhtälailla tässäkin kuvassa vauva syö, miksi siis tämä on julkaisukelpoinen?

Julkinen imettäminen nosti kohun myös Suomessa viime kesänä, kun äiti oli imettänyt Särkänniemen ravintolassa. Häntä oli pyydetty siirtymään muualle syöttämään vauva loppuun, koska työntekijöiden mukaan viereistä Intialaista seuruetta häiritsi. Ironista sinänsä, sillä seurue ei ollut valittanut asiasta sanaakaan ja itseasiassa Intiassa imettäminen on pyhää ja ihailtavaa. Joten ketä se loppujen lopuksi häiritsi?

Mielipiteitä on kumpaankin suuntaan, toisille imettäminen on luonnollista, toisia häiritsee nähdä toisen ihmisen tissi. Ymmärrän, ettei välttämättä tahdo nähdä tissit paljaana taaperon perässä juoksevaa naista, kun itse yrittää keskittyä romanttiseen illalliseen. Mutta täytyykö koko julkisesti imettäminen leimata ja kieltää tämmöisen tapauksen vuoksi? Näitä tissit paljaana juoksevia tyyppejä on kuitenkin vain murto-osa kaikista imettävistä äideistä. 

Imettämisen voi tehdä piilossa julkisestikkin. Harson alla, huivin alla you name it! Itse imetän siellä missä satun olemaan, mutta voin luvata ettei kukaan ole nähnyt tissiäni julkisella paikalla. Enkä omista edes imetyspaitaa/toppia. Joko laitan harson roikkumaan omalta olkapäältä vauvan yli, tai sitten pujotan vauvan tuubihuiviin, silloin ei näy lasta ollenkaan. Enkä ole kyllä saanut moittivia katseita tai kommentteja. 

Kumman pitäisi jäädä kotiin, imettävän äidin lapsensa kanssa vaiko imetyksestä häiriintyvän ihmisen?

Suoraan sanottuna itseäni harmittaa ihmisten asenne imetystä kohtaan, äidit joilla se ei onnistu, tuntevat huonoa omaatuntoa. Täysin turhaan, ei se vaan aina onnistu! Eikä siitä lapsesta tule sen huonompi. Toisia ahdistaa julkisesti imetys, koska muut eivät hyväksy sitä. Ja tämän takia annetaan pullosta. 

Haastankin jokaisen imettävän äidin ainakin kokeilemaan imetystä julkisesti! Rauhallinen kahvilan nurkka käy siihen oikein hyvin, ja muistakaa ettei imettäminen tarkoita tissin esittelyä. Ehkä saamme muiden asenteita muutettua imetystä kohtaan, jos vaan imetämme tarpeeksi. Paavikin kehoitti imettämään julkisesti! Se on luonnollista, ja omalla tavallaan kaunistakin.

Arvatkaapa mitkä oli Googlen ensimmäiset otsikot, kun hakusanana oli imetyskuva?

Aivan:

1. 

Victoria"s Secret -mallin imetyskuva aiheutti jättikohun maailmalla ...

2. 

Angelina Jolien imetyskuva kohauttaa - katso video - Viihde ...

3. 

Ruotsissa nousi kohu Facebookiin ladatusta imetyskuvasta | Yle ...

Anonyymi

Voiko anonyymina kirjoittaa? Voi ja ei. Minä olen jo naamani ja etunimeni paljastanut kaikelle kansalle blogissa, joten omalla kohdalla myöhäistä katua. Enkä kyllä oikeastaan edes kadu, olen kuitenkin jokaisen julkaisemani kuvan käynyt läpi ajatuksella, ja oikeasti miettinyt kehtaanko julkaista.

Mutta mutta, tytärtäni en kuitenkaan tahtoisi tuoda nettiin, niin...mammablogi ilman vauvaa. Kuinka se sitten onnistuu? No Kideblogien Hoitolaukkuelämää on onnistunut siinä jo hyvän aikaa, ja itsensäkkin on onnistunut pitämään anonyymina, joten sanoisin sen onnistuvan hyvin. Jos vain haluaa.

Miksi näin? Me mieheni kanssa sovimme, heti tyttäremme synnyttyä, ettei hänen kuviaan julkaistaisi missään mediassa, ei meidän eikä muiden toimesta. Hän saa itse päättää, kunhan kasvaa, että haluaako naamansa nettiin. Siihen asti menemme näin.

Jotenka toivon teiltä ymmärrystä tähän asiaan, tiedän nykymaailman internetin käytön, niin hyvässä kuin pahassakin, joten toivon teidän kunnioittavan ratkaisuani. Tämän päätöksen tekemiseen ja yhteisen ymmärryksen löytymiseen on mennyt nyt reilut kolme kuukautta. Tahto ja halu blogata vastaan pelot kuvattomista postauksista, tahto voitti. Aion ainakin yrittää.

Onko raskaana lupa valittaa?

Vaikka raskaus itsessään on mennyt kohtuullisen kivuttomasti, ei nämä viimeiset viikot mitenkään herkkua ole. Harjoitussupistuksia on tullut ja kahdesti jo kättärilläkin pyörähdetty, silti täällä ollaan vieläkin yhdessä paketissa.

Paino on vihdoin lopettanut nousemisensa, nyt se enää liikkuu edestakasin turvotuksen mukaan, liitoskipuja tulee heti kun lähtee kävelemään pidemmälle, nukkuminen on historiaa ja täysin yliarvostettua, maha tippuu kohta polviin ja korvista nousee pian savua jos joku vielä käskee voimaan paksusti.

Maha tippu!

Luojan kiitos ihanasta syyskuisten odotusryhmästä facessa, en todellakaan ole ainoa jonka pääkoppa meinaa pettää. Meistä neljä on jo jakaantunut kahtia ja pienistä prinsessoista ja prinsseistä on vilahdellut kuvia seinällä. Niiden ihanaakin ihanampien kurttunaamojen näkeminen ei ainakaan helpota malttamattomuutta, mutta on ne silti suloisia!

Meillä alkaa kotikin olemaan valmis, kaikki suurimmat hankinnat on tehtyinä. Vaunut ja kaukalo odottavat käyttäjäänsä, itkuhälyttimet lataamista ja pieni sänky nukkujaa. Joten pieni rakas pallero, voisitko jo tulla?!?!?

Seurustelun alku, kevät -12 ja rv 34?

Sairaalakassikin on jo palleron osalta pakattu, enää puuttuu omat kotiutumisvaatteet, hygieniatarvikkeet ja elektroniikka (=puhelimen laturi). Sain loppujen lopuksi paniikin sukupuolen vaihtumisesta, joten kassissa on vaatteet tytölle sekä pojalle, jos pallero päättääkin yllättää...

Oli vielä hyviäkin uutisia! Siskoni päätti jo poksahtaa ja jakaantua kahtia, jotenka olen nykyään erittäin onnellinen ja ylpeä täti!

Pyllerö ja Pallero

Pieni prinsessa ja tädin kaksoisleuka :D

Sitä synnytystä odotellessa......

ps. Mitä mun pitäisi jännittää? Kaikki kovasti kyselevät, että jännitänkö?

pps. Pahoittelut kuvien loistokkaasta laadusta, kamera on ollut viime aikoina visusti laukussansa ja Instagram on toiminut sen puolesta...

Koska elämää ei voi ennustaa

Kuinkahan usein se täytyy kokea, ennenkuin sen uskoo? Kaiken voi suunnitella ja toivoa, mutta hyvin harvoin lopputulos on suunniteltu, maailma ei vaan pyöri niin.

Pallerolle on esitetty toivomus, jotta se tulisi ulos syyskuun puolessa välissä, kärsivällisyys on hyve, jota en omista... Eli siis täysiaikaisena, mutta ennen laskettua. Tuleva isimies on kärsimättömämpi kuin minä, ja näyttäisi että pallero voittaaa vielä meidät molemmat. Tulen vielä olemaan pulassa näiden kanssa...

Suurista postaussuunnitelmista huolimatta, enpä viime viikolla saanut postailtua enempää, sillä torstai vietettiin kiltisti Kätilöopiston päivystyksessä, syynä einiinharkkamaiset-supistukset. Heräsin aamulla neljältä supistukseen, jota jatkuikin nätisti puoli tuntia. En jaksanut ollenkaan, joten päätin yrittää nukkua ja soitella vasta aamulla päivystykseen. Kahdeksan aikoihin luovutin nukkumisen kanssa ja soitin kättärille. Juttelin päivystävän kätilön kanssa tuntemuksista ja sovittiin, että seurailen aamun kotona ja soittelen aamupäivällä uusiksi, menisin näytille jos tilanne niin vaatisi. Lepo kun on ensisijainen hoito näihin.

No siinä aamun olin pystyssä, kävin suihkussa ja varovaisesti kävellen kaupassa, eli rauhassa perusarkea. Supistuksia tuli pystyasennossa, mutta rauhoittuivat aina levossa. Eivät ne mitenkään kovin kipeitä olleet, ahdistavia ja tekivät tuskasen olon, mutta myös selkeästi erilaisia aiempiin verrattuna. Puoliltapäivin soittelin uudestaan päivystykseen ja sovittiin, että tulen tarkastukseen jo ihan mielenrauhankin vuoksi.

Yllätyksekseni pääsinkin käyrille samantien, eipä sinne 50 korkeampia supistuksia piirtynyt, senkin tunsin vain juuri ja juuri. Totesinkin, ettei niitä makuulla juuri ole ollut, vaan kävellessä ja pystyyn noustessa. Lääkärille pääsyä saikin sitten odottaa muutaman tunnin, tästä oli varoitettu etukäteen ja nuo raukat kun hoitavat synnytykset, päivystyksen, tarkastukset ja osaston. Joten, koska en synnyttämässä juuri sillä hetkellä ollut, niin ihan kiltisti odottelin omaa vuoroani.

Kun vihdoin pääsin tarkastukseen, huomattiin ultrauksessa kohdunkaulan lyhentyneen 2cm ja olevan aavistuksen auki sisäpuolelta. Jotain oli siis tapahtunut! Ei se nyt varsinaisesti hyvä uutinen ollut, mutta kuitenkin huojentavaa, että tunnen omaa kroppaani edes jonkun verran. Tästä syystä huomenna on kontrolli äitiyspolille, jossa katsotaan onko tilanne edennyt johonkin suuntaan.

Ensi viikon suunnittelin istuvani jalat ristissä tai seisovani päälläni, sillä ennen syyskuuta ei pallerolla ole asiaa ulos. Maailma kyllä jaksaa odottaa, vaikka tulevat vanhemmat aavistuksen kärsimättömiä jo ovatkin. Painoakin olisi vielä hyvä kerätä lisää kilon verran, 1800g oli painoarvio torstaina, vähän liian vielä liian ruipelo.

Muuten kaikki onkin hyvin, palleron sykkeet loistavat, omat verenpaineeni pysyneet aloillaan ja sf-mitta kasvaa tasaisesti omaa käyräänsä.

ps. Pahoittelen kuvattomuutta, Instagram ei ihan ollut päällimmäisenä mielessä päivystyksessä.

A Beautiful Body Challenge

Suomeenkin rantautunut haaste, joka on mielestäni loistava! Ja ehdottomasti ansaitsee jokaisen hehkutuksen blogeissa. Senpä takia tämä postaus ajoi muiden ohi.

Haasteen ideana on siis  tuoda julki se todellisuus äitiyden jättämistä jäljistä. Tuoda julki muitakin, kuin photoshopattuja mallivartaloita tai plastiikkakirurgien taidonnäytteitä. Näyttää se oikea nahka! Hyväksyä itsemme ja toisemme, juuri sellaisina kuin olemme, aitoina ja ennenkaikkea äiteinä.

Mami Go Go:n Minttu haastoi myös suomalaiset bloggaajat ja äidit näyttämään nahkansa ja tiikerinraitansa. Ilmiö on ottanut tuulta siipiensä alle hyvinkin nopeasti ja hyvä niin!

Olisin itsekkin osallistunut kunnolla, tai ainakin luulen niin, jos mahani ei olisi pallo. Tokihan tuossakin videossa vilahtelee raskausmahoja, mutta kuitenkin. Voin kertoa sitten myöhemmin, miten palautuminen onnistuu ja millaiset jäljet kroppaan jäivät.

Tältä näytti pallo heinäkuun alussa.

Kaikille, jotka tähän haasteeseen olette vastanneet, tahdon sanoa: Olette mielettömän rohkeita ja upeita, nostan hattua jokaiselle, joka on uskaltanut paljastaa vatsansa julkisesti. Oli siinä sitten raitaa, liikaa nahkaa, arpea tai ei mitään. Jokainen niistä on vatsoista on ainutlaatuinen ja kantanut sisällään jotain erittäin arvokasta.

Surukseni huomasin, ettei kommentoinnit pysyneet tässäkään aiheessa asiallisina, mitä ihmettä ihminen kuvittelee saavuttavansa haukkumalla toisen vatsaa liian pieneksi, liian arpiseksi tai liian löysäksi? Parantaako se omaa vatsaa jotenkin? Mitä jos vain oltaisiin ylpeitä näistä uskaliaista äideistä, jotka kehtaavat näyttää todellisen nahkansa maailmalle. Minä ainakin olen.