tiistai 14. toukokuuta 2013

Kilpavarustelua, välineurheilua vai vauvan hoitoa?

Se alkaa heti lapsen suunnittelun aikana, tai kun näet sen vahingossa tulleen plussan tikussa. Se armoton stressi ja pohdinta, mitä kaikkea täytyykään hankkia ja muuttaa ennen kuin pieni on maailmassa. Se listan teko, listan joka ei lyhene vaikka aikaa kuluu. Se vain kasvaa ja jokaisella tutulla, kasvattajalla ja psykologilla on omat lisäyksensä siihen. Mitä pidemmälle raskaus pääsee, sen pidemmäksi lista kasvaa. Mutta tarviiko pieni ihminen tämän kaiken? Ymmärtääkö vasta maailmaan putkahtanut tuhisija vaunujen merkistä tai väristä, entä siitä pinnasängyn lakanasta tai tossujen merkistä? Sen verran voin luvata, vain taivas on rajana, kun rahaa pistää pienokaisen tarvikkeisiin palamaan. Tämä ei tokikaan tarkoita, että vauvat ovat rikkaiden yksinoikeus. Jokainen priorisoikoon hankintansa oman budjettinsa mukaan, kaikkea ei myöskään tarvitse eikä aina kannatakkaan ostaa uutena, esimerkiksi pienimmät vaatteet ovat kuitenkin käytössä vain kuukauden/koko. Nykyään kirppareita löytyy kymmeniä jos ei satojakin netistä, jotka ovat erikoistuneet lastentarvikkeisiin ja vaatteisiin. Näiden lisäksi ei kannata aliarvioida live-kirppiksiä, siellä pääset itse kokeilemaan ja hypistelemään tuotteita, plussana säästät postikulut.

Tässä uudessa ja ihmeellisessä maailmassa ei onneksi tarvitse olla yksin, apua saa esimerkiksi sukulaisilta/lehdistä/artikkeleista/ystäviltä ja neuvolasta. Yksin ei siis listaa tarvikkeistakaan tarvitse tehdä, vaikka se itselleen kannattaakin yksilöllisesti muokata.

Maxi-Cosi

Ikea


Meillä kirjallista listaa ei ole tehty, sen verran on taustaa lastenparista, ettei tuntunut tärkeältä. Hankinnoista itselle on kuitenkin suurin osa itsestäänselvyyksiä, pinnasänky, turvakaukalo ja vaunut. Ne ovat ne perusjutut, mistä itse lähdin liikenteeseen. Vaunuja olen katsellut ja vertaillut jo muutaman kuukauden ja nyt vihdoin rajannut kahteen vaihtoehtoon, mutta niistä lisää ihan omassa postauksessa. Pinnasängystä ollaan tekemässä lainasopimusta ystävältä, jottei uutta tarvitsisi ostaa. Samoin turvakaukalosta, uudet ovat hyvinkin kalliita ja lyhyitä käyttöiältään. Ihan tuntemattomalta olen vähän skeptinen ostamaan kaukaloa, sillä ne kuitenkin ovat kolariherkkiä ja näin ollen siinä on riskinsä.

Hoitopöytää jouduin miettimään pitkään, perinteinen pelkkä hoitopöytä ei tilan puutteen takia houkuttele ollenkaan, lipastot tulevat liiaksi ulos seinästä ja näyttävät mielestäni liian kömpelöiltä. Pitkän vertailun ja metsästyksen jälkeen päädyin Ikean hyllykköön. Hoitotason saa pois, kun sitä ei enää tarvita, ja hyllyssä menee lapsen lelut ja tarvikkeet pitkälle. Hyllyille voi laittaa korit, jolla siitä saa helposti yksilöllisemmän näköisen ratkaisun.

Ikea

Vauvanvaatteetkin tarvitsevat oman säilytyksensä, me ratkaisimme ongelman vaihtamalla vanhan tv-tason makuuhuoneesta kahteen lipastoon. Tason tavarat menivät helposti kahteen laatikkoon, jolloin säilytystilaa tuli muillekin tavaroille runsaasti lisää. Ihan ei mittaamatta kuitenkaan kaikkea saada meidänkään suurehkoon makkariin mahtumaan, vaan vähän on joutunut pyörittelemään ja miettimään, mikä mahtuu huoneeseemme. Kuitenkin kaikille tarvikkeille olisi hyvä olla oma paikkansa, jotta ne eivät jatkuvasti pyörisi tiellä. 

Mahan kanssa lipastojen kasaaminen olikin muuten oma haasteensa. Ihan ei tämä mamma enää mene samallalailla kyykkyyn tai polvilleen kuin ennen :D Tuppaa tuo maha olla tiellä ja sen asukki erimieltä rutistuksista, loppujenlopuksi muutaman tauon ja tappelun jälkeen ovat lipastot kuitenkin kasassa ja valmiina säilömään pienen pieniä vaatteita.










 Makuuhuone ei ole ainut, joka on saanut muuttua kesän korvilla, parvekettakin on herätelty pikkuhiljaa henkiin ja kesähuoneeksi, suuri pieni ilo lasitetusta parvekkeesta!






 Jouduitteko te muuttamaan paljonkin asioita kotona pienen takia? Entä teittekö te tarvikelistaa? Tarvitsitteko kaikkea siitä listasta todella?




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit! :)