perjantai 10. toukokuuta 2013

Ultrakuulumisia

Vihdoin viimein se oli täällä! Kauan odotettu ja ehkä myös hieman pelätty rakenneultra. Ollaan oltu sen verran erikoisessa asemassa, että tämä oli jo kolmas kerta kun näemme pienemme. Junnulla on alusta saakka ollut kaikki hyvin, mutta laskettuaika on päättänyt muuttua kolmesti :D Tällä kertaa pallopäämme kuitenkin vastasi kokoaan ja oli vain 3 päivää laskettua suurempi.






Pahoittelut kuvien laadusta, en jaksanut /malttanut leikkiä skannerin kanssa, joten kuva kuvasta -tyylillä mennään. Se ei näin valoisalla säällä ole ehkä se paras ratkaisu, mutta olkoon.

Pieni oli kuitenkin kaiken kaikkiaan erittäin söpö, jopa kätilön mielestä. Ja kaikki oli niin hyvin, että kätilö päätti käyttää junnua opettelumateriaalina, oli kuulemma sen verran ihanteellinen ja hyvässä asennossa. Nämä kommentit sai tulevan äidin hymyilemään tyhmästi, koko loppu ultran ajan ja se menikin tällä kertaa ohi erittäin nopeasti.

Junnu siis kasvaa normaalisti ja on hyvän kokoinen, vaikka mahan koko vaihteleekin suuresti päivien välillä. Hieman ehkä turvotusta havaittavissa....nooh, tässä pari läskikäsi-kuvaa ei niin turvonneelta päivältä, pelastukseksi voin sanoa mahan olleen litteä ennen junnua.


19+6

Eilen pyöräiltiin anoppilaan kahville

Juoksutakkikin meni vielä juuri ja juuri kiinni! Enkä ihan ollut nakinkuoressa eilisellä pyöräilylenkillä.
Junnu potki mamiin vauhtia, kun kunto meinasi loppua loppumetreillä, Maunulan mäki ei ole pieni! Onneksi sen jälkeen sai lasketella melkein kilometrin verran alamäkeä ja jalat sai hetken levätä ennen ihan viimeistä rutistusta kotiovelle. Niin, ja se kypärähän oli epäcoolisti päässä koko reissun ajan, vaikkei kuvassa näykkään.

Pieni vai suuri maha?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit! :)